E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kirj.
Louisa M. Alcott
Suom. Annikki Haahti
WSOY, Porvoo, 1921.
1. Juoruilua.
2. Ensimmäiset häät.
3. Taiteellisia yrityksiä.
4. Kirjailijanoppia.
5. Kotoisia kokemuksia.
6. Vierailuja.
7. Seurauksia.
8. Ulkomaankirjeenvaihtajamme.
9. Helliä huolia.
10. Jon päiväkirja.
11. Ystävä.
12. Sydänsurua.
13. Bethin salaisuus.
14. Uusia vaikutelmia.
15. Hyllyllä.
16. Laiska-Lassi.
17. Varjojen laakso.
18. Unohtamista oppimassa.
19. Yksin.
20. Yllätyksiä.
21. Vastanaineet.
22. Daisy ja Demi.
23. Sateenvarjon alla.
24. Sadonkorjuu.
1
Jotta olisimme asioista selvillä ja voisimme suoraa päätä siirtyäMegin häihin, on ehkä paikallaan jutella ensin hiukan Marchinperheestä. Ja sanon jo etukäteen: jos joku vanhempi lukija väittää,että kirjassa on liian paljon rakkautta — niin kuin siinä heidänmielestään voi olla — (nuorilla ei kai ole mitään tätä aihettavastaan), voin vain yhtyä rouva Marchin sanoihin: "Mitä muutakaan voiodottaa, kun talossa on neljä iloista tyttöä ja tien toisella puolenkomea nuori naapuri."
Kuluneiden kolmen vuoden aikana perheessä ei ole tapahtunutsuuriakaan muutoksia. Sota on päättynyt ja pastori March taasonnellisesti kotona kirjojensa ääressä ja hoitamassa pientäseurakuntaansa. Tuon hiljaisen, tutkistelijan viisaus ei ole vainoppineisuutta, hänen lähimmäisenrakkautensa kohdistuu kaikkiinihmisiin ja hänen hurskautensa kumpuaa niin syvältä, että se sävyttääkoko hänen jalon ja rakastettavan persoonallisuutensa.
Huolimatta köyhyydestä ja tinkimättömyydestä, joka oli estänytpastori Marchia tavoittelemasta maallista menestystä, hänenympärilleen oli kerääntynyt laaja ihailijapiiri, sillä hänen yleväluonteensa veti ihmisiä puoleensa kuin kukkien mesi mehiläisiä.
Ulkopuolisista tuntui, että taloa hallitsi viisi toimeliasta naista,ja se pitikin osittain paikkansa, mutta silti tuo kirjojensa ääressäistuva hiljainen oppinut oli perheen pää, kodin keskipiste, senomatunto, ankkuri ja lohduttaja. Hänen puoleensa naisväki kääntyiaina murheen hetkinä.
Tytöt uskoivat sydänhuolensa äidille, mutta isä oli heidänsielunhoitajansa; ja he rakastivat vuosi vuodelta yhä enemmänvanhempiaan, jotka uskollisesti uurastivat heidän hyväkseen. Tämärakkaus solmi heidän välilleen hellän, kestävän siteen.
Rouva March on yhtä pirteä ja iloinen kuin ennenkin, vaikka hänentukkansa on hiukan harmaantunut viime tapaamisen jälkeen. Hän onnykyisin niin uppoutunut Megin asioihin, että sairaalat ja kodit,joissa on yhä paljon haavoittuneita 'poikia' ja sotaleskiä, varmaankaipaavat äidillisen ystävänsä käyntejä.
John Brooke täytti vuoden päivät miehekkäästi velvollisuutensa,haavoittui, sai komennuksen kotiin eikä päässyt enää rintamalle.Tultuaan kotiutetuksi hän yritti parhaansa mukaan voimistua, perehtyäliikeasioihin ja valmistaa kotia Megille. Järkevänä ja itsenäisenähän torjui herra Laurencen hyväntahtoiset tarjoukset. Hänestä olimieluisampaa ansaita rehellisesti palkkansa kirjanpitäjänä kuinryhtyä uhkayrityksiin lainarahojen turvin.
Brooken ollessa rintamalla Megin aika oli kulunut työssä jaodotuksessa. Hän oli naisellistunut, kehittänyt perheenemännäntaitojaan ja tullut entist