Produced by Tapio Riikonen
Kaksi kertomusta
Kirj.
Suom. L. Soininen [Lauri Soini]
Kirjallisia pikkuhelmiä X.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1909.
O. Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Ludvig Anzengruber (s. Wienissä 1839, k. 1889) oli jo yli 30 v.elänyt, kun hän kansannäytelmällään "Kirchfeldin pastori" saavuttiensimäisen, kauvas yli maansa rajojen kantavan kuuluisuuden. Köyhäinvanhempain lapsena oli hän saanut käydä alemman realikoulun, olisitte parisen vuotta oppilaana kirjakaupassa. Mutta halu paloikirjalliselle alalle ja — näyttelemään. Monet vuodet näki hän nälkäänäyttelijänä eikä onnistunut. Vihdoin haki hän turvaa huonopalkkaisestakirjurinvirasta poliisilaitoksessa. Sitte vihdoin "Kirchfeldin pastori"vapautti hänet kirjalliseen toimintaan. Ja silloin alkoi tulla kuintuiskua näytelmiä, romaaneja (parhaimpia "Häpeäpilkku") kertomuksia,runoja, kunnes hän kuusikymmenvuotiaana kuoli verenmyrkytykseen. Kansanpohjakerroksiin, laajalle Amerikaa myöten ovat hänen teoksensalevinneet. Monissa hänen teoksissaan, kuten tässäkin julaistussamestarillisessa pikkukertomuksessa näkyvät jäljet hänen toiminnastaanpoliisilaitoksen kirjurina.
Niin, rakkaus ei yksistään riitä, kun kaksi ihmistä iäksi liittyvätyhteen; lempikööt he toisiaan niin lämpimästi kuin ikinä voivat, niinihmisellä on valitettavasti myös vatsa, ja se ei siitä täyty, vaikkarakastavaiset molemmin puolin mielellään söisivät toisensa, ja se eikaipaa mitään hyväilyä, korkeintaan se sietää mielellään, kun se onkauniisti täynnä, että sitä miellyttävästi sivelee kämmenellään.
Se täytyi uskoa myös palstatilallisen Peter Kirningerin ja hänenvaimonsa Rosalian. Heidät oli vihitty puolikolmatta vuotta sitte.Peterillä oli mökkinsä perintönä vanhemmiltaan eikä muuta mitään,Rosalialla ei ollut yleensä mitään ja toikin sentähden, paitsi mitähänellä oli yllään, vain sangen vaatimattoman nyytin mukanaan.Molempain nuorten aviopuolisojen täytyi kovasti tehdä päivätyötäelatuksekseen, ja he tunnustivat pian kaikessa hiljaisuudessa, ettäolisi parempi, jos he yksin huolehtisivat kumpikin puolestaan.
Kun avioriitapiru tahtoo saada köyhän kansan keskuuteen toraa jaeripuraisuutta, lähettää se edeltäpäin kaksi kokenutta veitikkaa niidenluo, jotka tahtoo erottaa: yksi niistä on liehakoiva viettelijä, jokaon olevinaan valoisain ihmisystävällisten toiveiden lähin heimolainen,— hän lupaa kultaisia vuoria, — arpajaisista toisensa jälkeen,houkuttelee vaimoparat viemään niukat kolikkonsa arpajaisiin. Muttamiesten luo saapuu ilkeä paholainen, joka kuiskuttaa hänen korvaansa:"Vaimosi kantaa kaikki rahasi typösen tyhjiin, tuhma arpajaispeli onhänen intohimonsa, älä annakaan viedä rahojasi, ja kun niistä ei kotonavoi olla varma, niin käytä niitä hyväksesi ja koeta unhottaa sitäharmia, jonka vaimosi saa matkaan, lähde hyvään veljesseuraan!" Se onjuoppous- ja viinapiru. Kun molemmat kerran ovat käyneet uhriensakimppuun, eivät ne kuunaan hellitä, yksi riuhtoo uhriaan yhtäälle,toinen taasen toista omalle taholleen, ja nyt on riitapirulla tilaaajautua väliin ja erottaa ne, jotka luulivat olevansa yhdistetyteliniäkseen.
Vielä arpoi mökin emäntä vain vähin erin, säästäen asioistaan sen mitäarpajaisiin uskalsi panna, samoin hillitsi isäntä itseään, hän nipistiomastaan sen minkä kantoi kapakkaan, mutta pelin ja juopottel