Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Wilkie Collins
Englannista "The Dead Alive" suomentanut A. O. F. [Anton Oskar Forsman]
G. W. Edlund, Helsinki, 1880.
I. Sairas mies
II. Uudet kasvot
III. Seurustelu kuutamolla
IV. Pyökki-sauva
V. Uutisia Narrabeesta
VI. Kalkki-uuni
VII. Oikeudessa
VIII. Tunnustus
IX. Kuulutus
X. Tuomari ja vankilan tirehtööri
XI. Piikivi ja ikkuna
XII. Loppu
Loppumuistutus
Sairas mies.
"Sydän terve", sanoi tohtori. "Keuhkot hyvät. Ei mitään vikaa elimissä,jota voisi huomata. Filip Lefrank, älkää olko levotonna. Ette vieläkuole. Tautinne on tullut liiallisesta työstä. Lepo on ainoa lääke".
Niin lausui tohtori huoneissani Lontoossa; tohtoria oli noin puolentuntia ennen lähetetty noutamaan minun tähteni, koska olin peloittanutkirjuriani pyörtyessäni pulpettini ääressä. En tahdo ilman syyttäkääntää lukiani huomion puoleeni; mutta ehkäpä lienee tarpeellinenselitykseksi lisätä, että olen "nuorempi" asian-ajaja suurellaharjoituksella. Olen kotoisin Jersey nimisestä saaresta Englanninkanavassa. Nimeni franskalainen muoto (Lefanc) sai englantilaisenmuodon useita polvia sitten: siihen aikaan käytettiin kirjain "k"Englannissa vielä sanain lopussa, jotka nyt päättyvät "c":llä. Siitähuolimatta me vielä toki kannamme päämme pystyssä kuten Jersey-perheainakin. Vielä tänäkin päivänä on isälleni ikävää kuulla puhuttavanpojastansa Englannin asian-ajaja-säädyn jäsenenä.
"Lepoa!" sanoin toistamiseen, kun lääketieteellinen neuvon-antajani olipäättänyt puheensa. "Ystäväni, tiedättekö nyt juuri käräjä-ajan olevankäsissä. Oikeudet istuvat. Katsokaahan, mikä tukku asiakirjoja makaa jaodottaa minua tuolla pöydällä. Lepo ja perikato ovat minulle yhtä".
"Ja työ on kuolema", lisäsi tohtori tyynesti.
Minä säpsähdin. Hän ei tahtonut pelottaa minua, hän puhui nähtävästitoden perästä.
"On ainoastaan kysymys ajasta", jatkoi hän. "Teillä on hyvä ruumiinrakennus, olette nuori mies, vaan ette voi aivan kauan liiallisestirasittaa aivojanne ja turmella hermostoanne. Lähtekää kohta matkalle.Jos kärsitte merta, tehkää meri-matka. Meri-ilma voisi paraite tehdäteidät terveiksi. En tahdo kirjoittaa teille mitään receptiä. En voiparantaa teitä. Minulla ei ole muuta lisättävää".
Näin sanoen jätti lääkärini asuntoni. Olin itsepintainen; lähdin samanapäivänä oikeuteen.
Vanhempi asian-ajaja siinä jutussa, jonka kanssa minulla oli tekemistä,kääntyi puoleeni pyytäen minulta jonkun selityksen, jonka olinvelvollinen hänelle antamaan. Kauhukseni ja hämmästyksekseni en kyennytkokoamaan ajatukseni: tapaukset ja asianhaarat olivat aivan sekasinaivoissani. Minä vietiin oikeudesta suuresti säikähtyneenä itsestäni.Seuraavana päivänä lähetettiin asia-kirjani takaisin asianomaisille, jaminä seurasin lääkärini neuvoa, lähtien Amerikaan ensi höyryssä, jokakulki New-Yorkiin.
Minä olin erityisestä syystä pitänyt matkan Amerikaan parempana muitamerimatkoja. Muuan äitini sukulainen, näet, oli useita vuosia sittenmuuttanut Yhdys-valtoihin ja siellä ruvennut maanviljelijäksi. Hän olikäskenyt minun käymään luonaan, jos joskus olisin tullut Atlantin merenpoikki. Tuota pitkää toimettomuutta levon nimellä, johon tohtori oliminua tuominnut, voitiin tuskin s