E-text prepared by Tapio Riikonen
Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä
Kirj.
Englanninkielestä ("Tarzan and the Golden Lion") suomentanut
Valfrid Hedman
Kariston nuorisonkirjoja 69
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1925.
I. Kultaleijona
II. Jad-bal-jan kasvatus
III. Salaperäinen kohtaus
IV. Jalanjälkien tarina
V. Kohtalokkaat tipat
VI. Kuolema väijyy
VII. "Sinun täytyy hänet uhrata"
VIII. Muinaisuuden salaisuus
IX. Kuoleman vasama
X. Mieletön petos
XI. Oudon suitsutuksen tuoksu
XII. Kultaharkot
XIII. Kummallinen latteakattoinen torni
XIV. Kauhujen kammio
XV. Verikartta
XVI. Timanttivarasto
XVII. Liekkien uhri
XVIII. Koston polulla
XIX. Väkäkärkinen surmankeihäs
XX. Kuolleen paluu
XXI. Pako ja takavarikko
Kultaleijona
Sabor, naarasleijona, imetti pentuaan — yhtä ainoaa villamaistapalloa, täplikästä kuin Shita, pantteri. Hän loikoi lämpimässäpäivänpaisteessa pesänään olevan kallioluolan suulla kyljelleenkellistyneenä, silmät puoliummessa. Mutta Sabor oli silti valppaana.Noita pieniä karvapalloja oli ollut aluksi kolme — kaksi tytärtä japoika, — ja Sabor ja niiden isä Numa olivat tunteneet itsensä ylpeiksija onnellisiksi. Mutta saalista oli ollut niukalti, ja puutteellisestaravinnosta laihtunut Sabor ei ollut kyennyt tuottamaan riittävästimaitoa, kunnollisesti ruokkiakseen kolmea ahnetta pentua, ja kylmänsateen tultua olivat pienokaiset sitten sairastuneet. Vain voimakkainoli jäänyt eloon — molemmat tyttäret olivat kuolleet. Sabor olisurrut, tassutellut edestakaisin noiden surkeannäköisten,tahraantuneiden turkismyttyjen ääressä, ulissut ja valittanut. Sillointällöin hän nuuski niitä kuonollaan ikäänkuin herättääkseen ne siitäpitkästä unesta, josta ei enää herätä. Vihdoin hän kuitenkin luopuiponnistuksistaan, ja nyt hänen koko villin sydämensä täytti vaistohuolehtia pienestä urospennusta, joka hänellä oli jäljellä. Senvuoksioli Sabor tavallista valppaampi.
Numa, urosleijona, oli poissa. Kaksi yötä sitten hän oli kaatanutotuksen ja laahannut sen heidän pesäänsä. Viime yönä hän taas olilähtenyt matkalle, mutta ei ollut palannut. Sabor ajatteli siinäpuoliksi torkkuessaan Wappia, lihavaa antilooppia, jota hänen uljaspuolisonsa ehkä juuri sillä hetkellä raahasi sotkuisen viidakon läpipesää kohti. Tai kenties hän toisi Paccon, seebran, jonka liha oliheikäläisten parasta herkkua — mehevän, maukkaan Paccon. Saborilletuli vesi suuhun.
Ah, mitä se oli? Heikko äänenvärähdys oli osunut noihin herkkiinkorviin. Emo kohotti päätänsä keikauttaen sen ensin toiselle puolelleja sitten toiselle, kun hän korvat hörössä koetti erottaa sen äänenpienintäkin toistumista, joka oli häntä häirinnyt. Hänen kuononsahaisteli ilmaa. Oli vain pienoinen aavistus tuulenhenkäyksestä, muttase huokui häntä kohti hänen kuulemansa rasahduksen suunnalta, jarahinaa hän kuuli vieläkin ja hiukan vahvistuneena, ja hänelle selvisi,että olipa se mitä tahansa, lähestyi se häntä. Kun se tuli lähemmäksi,lisääntyi eläimen hermostunut levottomuus, ja hän kierähti vatsalleen,sulkien maidonsaannin pennulta, joka ilmaisi paheksumistaan pienoisillamurahduksilla, kunnes emon matala ärtynyt ulahdus sen vaiensi. Sittens