Produced by Tapio Riikonen
Nuorisolle kertonut
A. H. Fogowitz
Suomennos
Porvoossa,Werner Söderström,1897.
Lentävä hollantilainen eli merikummitus.
Sorsan ammunta.
Taistelu tiikerikissan kanssa.
"Verikäsi".
Sillinpyynnistä.
Lentävä hollantilainen eli merikummitus.
"Circe" oli poikennut Kapkaupungissa ja kääntyi jälleen merellekulkeakseen vesitse Eurooppaan. Pian oli Pöytävuori hävinnyt näkyvistä,ja niille seuduille omituiset, turmiolliset myrskyt hidastuttivatkulkua ja tekivät matkan vaaralliseksi. Päivä oli ollut pilvinen jasumuinen. Tuuli, joka aikaisemmin virkeästi oli purjeita pullistellut,tyyntyi äkkiä kuin taikaiskusta. Mutta hetkisen perästä se yltyientiselleen, puhaltaen kuitenkin aivan toiselta suunnalta, ja taukosikerrassaan tuokion kuluttua, ikäänkuin Eolus [tuulten haltijakreikkalaisien jumalaistarustossa] oikutellessaan olisi tahtonuthärsyttää miehistöä. Kaakosta lähestyi kova aallokko. Purjeet läiskivätmastoihin, ja laiva kallistelihe puolelta toiselle ikäänkuin ruumaolisi ollut vettä täynnä. Ja tuuli oli kuitenkin niin vieno, ettätuskin voitiin pysytellä oikealla tolalla.
Noin kello kahden aikaan iltapäivällä tuli ankara tuulenpuuska, tuodenmukanaan ukkosen, salamoita ja sadetta. Miehistö tuli levottomaksi,tähysteli taivaan kantta ja arveli yöksi koituvan kovan työn, niinettei kai maksanut vaivaa välimiten pistäytyä riippumattoonuinahtamaan. Niin näytti käyvänkin. Aliperämies Duncan Sprigthly olijuuri rupeamaisillaan kertomaan myrskystä, jossa hän oli ollut KapRacen kukkulalla Newfoundlandissa, kun yhtäkkiä kova vihuri puskiheidät pitkälleen. Reivatuin latva- ja keulapurjein kiiti laivaeteenpäin aina iltamyöhään. Kun meri aaltoili kovasti, oli kapteenistavarminta seisauttaa laiva.
Kannella oli vahtina neljä miestä, joista yhden, Tom Willisin, olisivulta tähystettävä, sillä ilma oli vielä niin sumuinen, etteikeulasta nähnyt kahta solmuväliä eteenpäin. Tom Willis, vanha, kokenutmerimies, näytti äkkiä säpsähtävän ja toiset näkivät hänenhämmästyneenä ja jännityksissään monasti käyvän keulapuolella ikäänkuinhän olisi nähnyt siellä jotain kummallista. Mutta kun häneltätiedusteltiin, mitä hän katseli, vastasi hän vain kiertelemällä.Toisetkin sitten viimein menivät keulaan saadakseen itse selvänasiasta. He näyttivät hirveästi hämmästyvän, vaikkeivät ensinvirkkaneet mitään, kunnes heistä muuan nähtävästi tarkoin punnittuaanaikeensa huusi:
"Hei — olkaa varuillanne pojat! Lentävä hollantilainen!"
Laivamiehet, jotka vetelivät unta riippumatoissaan, säikähtivätkuullessaan niin tavatonta huutoa, vaikka epäselvästi sen tajusivatkin,ja uteliaina he tiedustelivat, mikä hätä kannella oli.
"Tulkaa ylös ja katsokaa itse!" ärjäsi Tom Willis. "Pelättävä ei olemeidän laivassa, vaan ihan edessämme meressä."
Siitä miehistön uteliaisuus luonnollisesti kiihtyi, ja kaikki tullakolusivat portaita ylös, malttamatta vetäistä edes takkia päällensä.Kun he tulivat laivan keulapuolelle ja tähystelivät merelle,kuiskailivat he salaperäisesti toisilleen epäilevän näköisinä.
— Missä se laiva on? Minä en näe siitä jälkeäkään! — kysäsi joku.
— Salaman valossa sen näimme, — sai hän vastaukseksi. — Näimmeselvään, ettei yhtään sen purjetta oltu reivattu, ei vaaksan vertaa.Mutta me, jotka tunnemme, miten kauhea sen kohtalo on, tiedämme