E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Mailta ja meriltä 36.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1916.
I. Kaksi vierasta Albanossa.
II. Peppino ja hänen äitinsä.
III. Neo astuu näyttämölle.
IV. Neon sukuperä ja olosuhteet.
V. Herra Pagani puhuu kuin roomalainen.
VI. Salaisuus.
VII. Kummallinen matkatoveri.
VIII. Salaisuus tulee ilmi.
IX. Kuulustelu.
X. Onni hymyilee.
XI. Onni kääntyy poispäin.
I luku. Kaksi vierasta Albanossa.
Aurinko paistoi lempeästi koko Albanon halki kulkevalle pitkälle,kivetylle kadulle, joka alkaa vanhasta ajoportista ja päättyy sinne,missä jalkakäytävä loppuu ja vasemmalla vielä kohoaa yksi ainoa suuritalo. Tästä "Hotel Roma" nimisestä rakennuksesta aukenee avara näköalayli päivänpaisteisen Campagnan, yli kaikkien raunioiden jamuistomerkkien, tumman tammiston ja vihertävien vainioiden.Tyytyväisenä saattaa todellakin pieneltä parvekkeelta ihailla kaikkeasitä. Juuri ikään vierivät vanhalta portilta avoimet vaunut. Niissäistui kaksi naista, jotka varmaankin suurella mielenkiinnollaseurasivat kaikkia nähtävyyksiä. Joskus he kumpikin epähuomiostasattuivat katsomaan eri tahoille, jolloin he tehdessään äkillisiäkäänteitä jokseenkin tuntuvasti tyrkkäsivät toisiaan. Mutta nyt hemolemmat yht'äkkiä kiinnittivät katseensa samaan paikkaan. Eräänjyrkästi vasempaan nousevan syrjäkadun kulmassa seisoi väkijoukko niintaajasti yhteensulloutuneena, että saattoi eroittaa ainoastaanliikkuvat päät, mutta ei ollenkaan mihin hartioihin ja käsivarsiinmikin kuului. Jännittyneinä naiset katselivat ihmistungosta. Heidänlähetessään sekava melu kohosi ja paisui siinä määrin, että hehämmästyneinä katselivat ympärilleen, ja nuorempi, jolla nähtävästi olivilkas mielikuvitus, kauhistuneena huudahti toverilleen: "Siellätapahtuu varmaankin vallankumous, ja me sekaannumme siihen." "Mikä seon?" kysyi nyt vanhempi ajajalta, vaunujen tultua niin lähelle, ettämelulta tuskin enää kuuli sanaakaan. Mutta ajaja oli varmaankinymmärtänyt kysymyksen; hän näet pysähdytti hevosen keskellä pahintatungosta, ja sanoi mitä suurimmalla levollisuudella: "Majale."
"Herran nimessä", huudahti nuorempi nainen ja kavahti pystyyn, "antakaamennä, ajuri, antakaa mennä. Majale merkitsee villisikaa, villisika onpäässyt irti ja varmaankin hyökkää vaunuihimme. Antakaa toki mennä,ajuri; onko mies menettänyt järkensä?"
Ajaja istui pukilla kaikessa rauhassa ja katseli tyytyväisenätyrkkivää, sulloutuvaa, huutavaa ihmisjoukkoa. Pelkoa se ei ainakaannäyttänyt hänessä herättävän, ja kun nuori nainen kauhistuksissaan olihuutanut hänelle kaikki käskynsä saksaksi, muistamatta ettei toinenollenkaan ymmärtänyt sitä, niin ei ajurilla todellakaan ollut mitäänsyytä olla levoton. Siksipä hän tyytyväisenä yhä istua nököttikatsellen väentungosta.
"Sano hänelle sitten italiaksi, että hän pelastaisi itsensä ja meidät,tuo mieletön mies", huusi tyttö nyt mitä suurimmalla kiivaudellavierustoverilleen, Mutta samassa hetkessä pieni, ruskeasilmäinen poikahyppäsi verrattomalla ketteryydellä vaunun astuimelle ja tarjosipäätään nyökäyttäen nuorelle neidille palasen ihmeellistä ainettapitäen sitä veitsensä leveällä lappeella ja toistaen hyvinkohteliaasti: "Tahtovatko neidit majalea?"
"Oletko koskaan kuullut moista?" sanoi silloin tyttö perätihämmästyneenä toverilleen. "Tämäkö siis olisi majalea? Mitä ihmettä!"Hänen toverinsa oli sillä aikaa h