Produced by Tapio Riikonen
Nykyajan kuvaus
Kirj.
Suom. Siiri Finerus ja Enok Rytkönen
Clouberg ja kumpp., Viipuri, 1894.
Keveänä, sinertävänä huntuna levisi toukokuun illan hämy puiden yliLinné-puistossa. Aurinko oli laskenut ja raittiin, keväisen vihannuudenläpi tunkeutuivat auringonlaskun valoväritykset himmeinä jatukahutettuina. Vilkas liike, joka päiväsaikaan vallitsi tässäkaupungin osassa, oli tauonnut, mutta yhä vieläkin nähtiin komeidenajokalujen vierivän Sturr-katua pitkin ja Linné-opiston käytävätkinolivat vielä täynnä käveleviä, jotka olivat tulleet nauttimaankevätillan kauneudesta.
Kaarlen-tien eteläpuolella olevan talon balkongilla seisoi somastipuettu nuori tyttö, vaipuneena keskusteluun paria vuotta vanhemmanherran kanssa.
Nuoren tytön ulkomuoto soveltui silmiin pistävällä tavulla ympäristöön,hentoon vihannuuteen, surulliseen, kaihoavaan kevättunnelmaan.Hoikassa, notkeassa vartalossa, kauniissa, jotenkin kalpeissa kasvoissaoli jotakin keväistä, kehittymätöntä. Mutta hänen huulillaan oli ynseäpiirre ja harmaissa silmissä oli tylsä, väsynyt katse, joka häiritsisopusointua hänen olennossaan.
Hän seisoi nojautuneena balkongin käsipuuta vastaan ja katseliympärilleen nuoren miehen innokkaasti puhuessa. Pilkallinen hymy hänenhuulillaan tuli yhä katkerammaksi ja kun hän vihdoin loi halveksivankatseen kumppaniinsa, oli hän melkein ruma.
"Tahdon sanoa sinulle jotakin, Juhani", lausui hän kylmästi. "Sinun eitarvitse nyt saarnata, sinä et voita sillä mitään!"
Juhani säpsähti ja pyyhkäsi kädellään otsaansa ikäänkuinrauhoittaakseen kiihtyneitä tunteitaan.
"Enhän minä saarnaa, Gabrielle. minä vaan lausun, mitä minä tunnen,mitä sinä itsekin ymmärrät, että minun täytyy tuntea."
"Sinä saarnaat", jatkoi Gabrielle kiivaasti, "en tunne ketään, jollaolisi sellainen saarnaamistaito kuin sinulla. Jos sinä aijot sanoa parisanaa, tulee siitä kohta esitelmä, ja jos tahdot nuhdella, tulee sitäkokonainen saarna, joka ei milloinkaan lopu!"
"Ja minä en tunne ketään, jolla olisi sellainen taito loukata ihmisiäkuin sinulla!" vastasi Juhani, kalpeana mielenliikutuksesta, "jokainensanasi on terävä kuin veitsen pisto!"
"No, luuletko sinä siis, että olisi hauskaa olla naituna sellaisenkanssa, joka aina sinua loukkaisi?"
"Gabrielle, sinä olet kerran luvannut minulle!"
"Sinä kiusasit minua niin kauvan, että minä viimein kyllästyneenälupasin. Mutta nyt olen minäkin väsynyt, nyt minä tahdon ja minun tuleepäästä vapaaksi!"
Juhani ei vastannut. Hän asetti käsivartensa ristiin rinnan yli jatuijotti synkkänä lattiaan. Hän tiesi olevansa nuori mies, jolle kaikkiniin nuoret, kuin vanhatkin antoivat liikanimen "kunnon"; hän tiesiolevansa kaunis ja uuttera, tiesi että hänellä, oli hyvä toimeentulo,että kaikki äidit, joilla oli naima-ijässä olevia tyttäriä, olivathäneen mieltyneet. Mikä sitten vaikutti sen, ett'ei hän voinut voittaaGabrielleä?
"Tahdotko todenmukaisesti vastata minulle erääsen kysymykseen?" sanoihän vihdoin kohottaen päätään ja luoden Gabrielleen läpitunkevankatseen.
"Se riippuu kokonaan siitä, mikä se kysymys on", vastasi tämähuolettomasti,
"Minä tahdon tietää minkätähden sinä purat kihlauksemme, tahdon tietääonko se ainoastaan sentähden, että … sentähden,