E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Englanninkielestä ("A Princess of Mars") suomentanut
Alpo Kupiainen
Kariston nuorisonkirjoja 40.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1923.
Alkulause
Arizonan kunnailla
Pelastuminen kuoleman kidasta
Saapumiseni Marsiin
Vankina
Petän vahtikoiran valppauden
Taistelu, joka tuotti ystäviä
Lasten kasvatus Marsissa
Ilmasta saatu ihana vanki
Opin kieltä
Sankarina ja päällikkönä
Dejah Thorisin seurassa
Vanki, jolla on valtaa
Rakkautta Marsissa
Taistelu elämästä ja kuolemasta
Solan elämäntarina
Pakosuunnitelma
Taistelu ja tappio
Kahleissa Warhoonissa
Taistelu areenalla
Ilmatehtaassa
Lentoretki Zodangassa
Löydän Dejahin
Harhailemassa ilmassa
Zodangan ryöstö
Verilöylyn kautta riemuun
Riemusta kuolemaan
Arizonalaisessa luolassa
Tämän teoksen lukijalle:
Toimittaessani kapteeni Carterin eriskummaisen käsikirjoituksen kirjanmuodossa käsiinne on mielestäni paikallaan lausua muutama sana tästähuomiota ansaitsevasta henkilöstä.
Ensimmäiset muistoni kapteeni Carterista juontuvat niiden muutamienkuukausien ajalta, jotka hän vietti isäni talossa Virginiassa juuriennen kansalaissodan puhkeamista. Olin silloin vain viisivuotias lapsi,mutta muistan hyvin hänet, solakan, tumman, sileäksi ajellun,atleettimaisen miehen, jota nimitin setä Jackiksi.
Hän näytti aina hymyilevän; ja hän syventyi lasten leikkeihinsamanlaisena herttaisena kelpo toverina kuin oli kuluttaessaan aikaansaikätovereittensa, miesten ja naisten, huvituksissa; tahi hän istuisitten tuntikauden yhteen menoon huvittamassa vanhaa isoäitiänikertomalla tälle kummallisia, hurjia seikkailujaan kaikista maailmanääristä. Kaikki me häntä rakastimme, ja orjamme suorastaan palvoivathänen polkemaansa maata.
Hänen ulkomuotonsa oli komean miehevä; pituus runsaasti kaksi tuumaayli kuuden jalan, hartiat leveät, lanteet hoikat, ryhti harjaantuneenja karaistuneen taistelijan. Kasvot olivat säännölliset jaselväpiirteiset, tukka musta ja lyhyeksi leikattu, kun taas silmätolivat teräksenharmaat, ja niistä kuvastui luja, vilpitön luonne, jokauhkui tulista toimekkuutta. Hänen käytöstapansa oli mallikelpoinen, jahän oli niin kohtelias kuin etelävaltioiden parhaimmille herrasmiehilleon luonteenomaista.
Hänen ratsastustaitonsa, erittäinkin koirilla metsästettäessä, herättiihmettelyä ja ihailua Virginiassakin, loistavien ratsastajienkotimaassa. Usein kuulin isän varoittelevan häntä harkitsemattomastahuimapäisyydestä, mutta nauraen hän aina sanoi, että sen kuperkeikan,joka hänet surmaisi, hän tekisi toistaiseksi vielä syntymättömänhevosen selästä.
Sodan puhjetessa hän poistui luotamme, enkä sitten nähnyt häntäviiteen-, kuuteentoista vuoteen. Aivan aavistamatta hän sen jälkeenpalasi, ja minua ihmetytti suuresti huomatessani, ettei hän näyttänytvähääkään vanhentuneen eikä hänen ulkomuotonsa ollut muutenkaan yhtäänmuuttunut. Toisten seurassa hän oli sama sukkela, iloinen veitikka,jonka tunsimme vanhastaan, mutta kun hän luuli olevansa yksin, näinhänen istuvan tuntikausia tuijottaen avaruuteen, samalla kun kasvoistakuvastui ääretön kaipaus ja toivoton tuska; ja myöskin öisin hänsaattoi niin istua katselemassa ta