E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Englanninkielestä ("Tarzan the Untamed") suomentanut
Lauri Karila
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1924.
I. Sodan pakkotilanteita
II. Leijonan luola
III. Saksalaisten rintamalla
IV. Kun leijona aterioi
V. Kultainen medaljonki
VI. Kosto
VII. Veren teho
VIII. Tarzan ja isot apinat
IX. Pilvistä pudonnut
X. Villien vallassa
XI. Lentokone löytyy
Sodan pakkotilanteita
Hauptmann Fritz Schneider laahusti väsyneesti pimeän metsän synkässäpilarikossa. Hiki pisaroi pitkin hänen pallonpyöreätä päätänsä jahelmeili poskilla ja leveällä niskalla. Hänen luutnanttinsa marssihänen vierellään, kun taas aliluutnantti von Goss johti jälkijoukkoa;mukanaan kourallinen väsyneitä, perin uupuneita askareja hän saattelikantajia, joita mustat soturit valkoisten päällikköjensä esimerkkiänoudattaen hoputtivat jokseenkin kovakouraisesti.
Kun hauptmann Schneiderin ylettyvillä ei ollut yhtään kantajaa, purkihän äkäänsä lähinnä olevia askareja vastaan, kuitenkin jonkun verranvarovasti, sillä miehillä oli panostetut kiväärit — ja nuo kolmevalkoista miestä olivat yksin heidän kanssaan Afrikan sydämessä.
Hauptmannin edellä marssi puoli hänen komppaniaansa, hänen takanaantaas toinen puoli. Jonon etunenässä hoippui kaksi alastonta, toisiinsakaulatammella kytkettyä alkuasukasta, joiden tehtävänä oli opastaaretkikuntaa, tahtoivatpa he sitä tai eivät, sillä tämä kaikki tapahtuivastapuhjenneen suursodan pakkotilassa syksyllä 1914. Oppaat olivatvieneet sotilasosaston harhaan, aarniometsän loputtomiin sokkeloihin,ja piti koettaa kovuudella herättää heidän harrastustaan tai taltuttaamahdollista juonitteluaan, jos sitä oli vastoinkäymisen syynä. Toivoenehkä sattuman ohjaavan oikealle tolalle oppaat väittivätkin tuntevansaseudun ja niin he yhä johtivat joukkoa pitkin synkän metsänmutkittelevaa riistapolkua, jonka viidakon villit asujamet olivatlukemattomien sukupolvien aikana polkeneet syväksi ja kuoppaiseksi.
Tätä tietä Tantor-elefantti matkasi piehtaroimistantereeltaankaukaiselle vesipaikalleen. Täällä Buto, sarvikuono, uinaili huoletonnayksinäisessä majesteettiudessaan ja täällä öisin isot kissansukuisetpedot tassuttivat pehmeillä käpälillään kaikkea kaartavan tiheänlehväkaton alla kohti lakeata tasankoa, missä sijaitsivat heidänanteliaimmat metsästysalueensa.
Tämä tasanko se äkkiä ja odottamatta avautuikin heidän eteensä, jolloinoppaiden alakuloiset sydämet alkoivat sykkiä uutta toivoa. Täälläkapteenikin päästi syvän helpotuksen huokauksen, sillä monipäiväisentarpomisen jälkeen noissa miltei läpipääsemättömissä tiheiköissä?avararuohoaavikko siellä täällä piipoittavine puistikkoineen ja kaukaahäämöittävine mutkittelevine vihreine pensaikkoineen, joka tiesi siellävirtaavaa jokea, tuntui eurooppalaiselle todelliselta taivaalta.
Kapteeni hymyili hyvillään, lausui toivorikkaan sanan luutnantilleen jaalkoi sitten tutkia tasankoa kenttäkiikarillaan. Edes ja takaisin sepyyhkäisi pitkin tuota aaltoilevaa maata, kunnes vihdoin pysähtyimiltei maiseman keskikohtaan lähelle joen vihreäreunaisia rantoja.
"Onni on puolellamme", sanoi Schneider seuralaisilleen. "Näettekö?"
Luutnantti, joka myös tutkisteli omalla kiikarillaan, kohdisti sensamaan p