Runoja
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1926.
Sa soita, Jumala mua…
Jos korkea kohtalo…
Uni.
Autio huvila.
Kaipaus.
Kevät.
Maanpakolainen.
Juhannuksen aikaan.
Juna.
Neuvo silloin, metsä, mua…
Syksyllä.
Valkea lintu.
Tuhkimo.
Syvin sävel.
Muurahaispesä.
Talviaamu.
Onnen lintu.
Taikalasi
Kuninkaan haudalla.
Graalin malja.
Pojalleni.
Memento vivere.
Memento mori.
Taikalasi.
Kuolleet runoilijat.
Rastas-emo.
Tigranes.
Sankarihauta.
Tervehdys Hämeelle.
Santavuoren muisto.
Karjalan virsi.
Suomen linna.
Väinämöisen laulu.
Kevät merellä.
Vaihtokauppa.
Kyyhkysten uni.
Viisaus.
Damaskon puutarha.
Suutelo yöllä.
Ruusuille sataa.
Resignatsioni.
Kangastus.
Meidän penkkimme.
Yksinäisyys.
Sukkamieli.
Kuolemasta.
Yö.
Sotilaitten jäähyväiset.
Sa tutkit mun, sa tunnet mun. Olen sävel soitossasi sun, mi soi kuin harppu humisten läpi kaiken kaikkeuden.
Ma sydämessäin laulavan
sun kuulen tules palavan.
Mua polttaa tuska liekkien,
ma kivussa vapisen.
Ma siitä päästä, rukoilen.
Mut pääse en, mut pääse en
Sun laulus liekit rintahain
lyö kautta maailmain.
Kuin harpunkieli väräjän
ma kohtaloita elämän.
Elon riemut, tuskat lävitsein
ne soivat sävelein.
Suo soida halki elämän,
läpi auringon ja pimeän
mun aina lähemmäksi sua.
Sa soita, Jumala, mua!
— Jos korkea kohtalo takaisin sun kauneimman hetkes tois, mitä toivoisit? Mikä ihanin pisar elosi maljassa ois?
— Sitä valkeaa yötä rukoilisin ja sen tuoksua polvillain, jona ensi kerran ma odotin mun nuorta armastain.
Oli päivin he vieraita, — unissaan
he uneksi toinen toisistaan.
Sanaa tuskin he vaihtoi päivittäin.
Kuin lapset unessa käsikkäin
heti öin kun silmänsä sulkivat
unen sinistä siltaa kulkivat
he unen valkeaan kuutamaan,
taas heräten päivään harmajaan.
Meni vieraalle heistä kumpikin.
Heräs öisin povin he nyyhkyttävin.
Sai kuoltuaan haudan vierekkäin
he löytäen toisensa vihdoin näin.
Sai nähdä unta toisistaan
he pitkässä, pitkässä unessaan.