Produced by Juha Kiuru
Kirj.
Lewis Carroll
Suom. Anni Swan
Alhaalla kaninpesässä
Kyynellammikko
Vaalikilpajuoksu
Kanin kodissa
Kaalimato antaa hyvän neuvon
Porsas ja pippuri
Hullu teeseura
Kuningattaren krokettikenttä
Valekilpikonnan tarina
Meriäyriäisen hyppy
Kuka varasti leivokset
Liisan todistus
Alhaalla kaninpesässä
Hyvänen aika, kuinka Liisaa väsytti! Siinä hän nyt oli istunuttöyräällä sisarensa vieressä jo kauan aikaa tietämättä mihin ryhtyä.Pari kertaa hän kurkisti sisarensa kirjaan, mutta siinä ei ollut kuviaeikä tarinoita, "ja mitäpä sellaisesta kirjasta", arveli Liisa.
Hän istui, haukotteli ja tuumiskeli, tokko kannatti nousta poimimaansatakaunoja seppeleen sitomista varten, oli näet lämmin päivä, jaLiisaa oli kuumuudesta uuvuksissa. Yhtäkkiä juosta vilisti silloinvalkoinen punasilmä kani aivan hänen ohitsensa.
Tässä ei tietysti ollut mitään erittäin ihmeellistä, tuskinpasiinäkään, että kani juostessaan itsekseen mutisi:
"Voi minua poloista! Voi minua poloista! Nyt totta vie myöhästyn kunmyöhästynkin!" Muistellessaan sitä jäljestäpäin Liisa ihmetteli, etteitämä seikka häntä sen pahemmin kummastuttanut, mutta silloin hänestäkaikki tuntui aivan luonnolliselta.
Vasta silloin hänen silmänsä lensivät ihmetyksestä levälleen, kun kanitoden totta otti kellon liivintaskusta, katseli sitä ja kiirehti sittenkulkuaan. Liisa hypähti pystyyn, ei hän elämäniässään ollut nähnytkanien käyttävän liivejä tai ottavan kelloa liivintaskusta. Hehkuenuteliaisuudesta hän lähti juoksemaan kanin jäljessä nurmen poikki jasattui juuri parahiksi näkemään, kuinka se pujahti suureen reikäänpensaikon alle.
Siinä tuokiossa Liisa hyppäsi sen jäljestä hetkeäkään ajattelematta,millä keinoin pääsisi takaisin ylös.
Tie kaninpesään kulki ensin suoraan eteenpäin kuin tunneli, muttayhtäkkiä se kääntyi alaspäin, niin äkkiä, että Liisa huomasi muittamutkitta vaipuvansa alas kauhean syvään kaivoon.
Liekö kaivo ollut niin mahdottoman syvä vai liekö Liisa vajonnut niinhitaasti, mutta kyllä hänellä aikaa riitti katsella ympärilleen jaarvella mitä nyt seuraisi. Ensin hän koetti katsoa alaspäin nähdäkseenminne oikeastaan oli matkalla, mutta oli niin pimeätä, ettei hänvoinut mitään nähdä. Sitten hän alkoi tarkastella kaivon seiniä jahuomasi, että ne olivat täynnä kirjahyllyjä ja ruokakaappeja; siellätäällä riippui kuvia ja karttoja. Liisa sieppasi ohimennen ruukkusenmuutamalta hyllyltä; siinä oli kyljessä "appelsiinihilloa", muttahänen suureksi mielipahakseen se olikin tyhjä. Hän ei tahtonut heittääsitä alas, koska se olisi voinut satuttaa jotakuta, pisti sen vain ohivaipuessaan jollekin hyllylle.
"Toden totta", mietti Liisa mielessään. "Tämän jälkeen ei minustaportaita alas vieriminen ole mitenkään merkillistä. Kylläpä mahtavatihmetellä kotona rohkeuttani! Katon harjalta putoaminen on tämänrinnalla vain lapsenleikkiä."
Alas, alas, alas! Eikö tästä putoamisesta koskaan tulekaan loppua?"Kuinkahan monta peninkulmaa olenkaan nyt pudonnut?" hän puheli ääneen."Varmaankin olen jo jotakuinkin lähellä maan keskustaa. Annapa olla:siis noin kuusisataa peninkulmaa syvällä luullakseni" — (Liisa olinäet oppinut yhtä ja toista koulussa, ja vaikkei tämä ollutkaan mikäänsopiva tilaisuus näyttää tietojaan, koska läsnä ei ollut ainoatakaankuulijaa, hän harj