Produced by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kirj.
Louisa M. Alcott
WSOY, Porvoo, 1917.
Kaksi tyttöä.
Serkut.
Sedät.
Tädit.
Vyö ja matka-arkku.
Alec-sedän huone.
Matka Kiinaan.
Ja mitä sitten tapahtui.
Feben salaisuus.
Rosen uhri.
Mac-parka.
Toiset pojat.
Vuoristossa.
Onnellinen syntymäpäivä.
Korvarenkaat.
Leipä ja napinreiät.
Hyviä sopimuksia.
Muoti ja terveydenhoito.
Veli luuranko.
Mistelin alla.
Säikähdys.
Uusia puuhia.
Sovinto.
Kuka?
1
Rose istui ypöyksin suuressa salissa pieni nenäliina valmiinakuivaamaan ensimmäisen esiin pirahtavan kyynelen. Hän olimiettimässä huoliaan ja arveli itkun tulevan pian. Rose oli valinnuttämän huoneen murehtimispaikakseen, sillä täällä oli hämärää jarauhallista. Sali oli täynnä vanhanaikaisia huonekaluja, ikkunoissariippuivat tummat, raskaat verhot ja seiniä peittivät maalaukset,joista tuijottivat juhlalliset vanhat herrat peruukeissaan,korkeamyssyiset terävänenäiset naiset ja pyöreäsilmäiset lapsetyllään lyhytmiehustainen mekko tai vyötäröön ulottuva takki.
Täällä saattoi tosiaan heittäytyä murheen valtaan. Keväisetsadekuurotkin rapisivat ikkunaan kuin kuiskaten: itke pois huolesi,niin minäkin teen.
Rosella oli todellakin syytä suruun, sillä hänellä ei ollut äitiä,hän oli hiljan menettänyt myös isänsä, eikä hänellä ollut kotiakaan,hän vain asui täällä isotätiensä luona. Hän oli tullut vasta viikkositten, ja vaikka herttaiset vanhat neidit koettivat parhaansa mukaanilahduttaa häntä, eivät he oikein onnistuneet, sillä tyttö oli aivantoisenlainen kuin ne lapset, joita he olivat ennen nähneet. Tuntuikuin he olisivat saaneet hoitoonsa alakuloisen perhosen.
Rose sai liikkua missä halusi, ja pari päivää hän olikin huvitellutkiertelemällä ympäriinsä tässä vanhassa herraskartanossa, joka olitäynnä kummallisia sokkeloita, salaperäisiä käytäviä ja viehättäviähuoneita. Ikkunoita saattoi olla aivan yllättävissä paikoissa,puutarhan puolelle puikahti somia parvekkeita ja yläkerran suurihalli oli täynnä esineitä maailman kaikilta kulmilta, silläCampbellit olivat olleet merikapteeneita jo monen sukupolven aikana.
Plenty-täti oli jopa antanut Roselle luvan käydä vapaastitutkimusretkillä isossa keittiökomerossa, joka oli oikea hyvientuoksujen tyyssija ja täynnä kaikenlaisia herkkuja. Mutta Rose näyttivähät välittävän moisista houkutuksista, ja kun tämäkin toive petti,Plenty-täti luopui epätoivoisena yrityksistään.
Ystävällinen Peace-täti oli puolestaan koettanut innostaa Roseakauniisiin käsitöihin ja oli suunnitellut nuken vaatevaraston,joka olisi ihastuttanut isompaakin tyttöä. Mutta vaaleanpunaisetsatiinihatut tai pikkuruiset sukat eivät huvittaneet Rosea, vaikkahän yritti ommella tunnollisesti tädin mieliksi. Ja eräänä päivänäPeace-täti näki parhaaksi lopettaa koko ompeluseuran huomatessaantytön pyyhkivän kyyneliään hääpuvun laahukseen.
Sen jälkeen tädit löivät viisaat päänsä yhteen ja kutsuivatsuojattinsa seuraksi koko seutukunnan kilteimmän ja moitteettomimmantytön. Mutta tämä Annabel Bliss oli kaikista heidän yrityksistäänepäonnistunein, sillä Rose ei voinut sietää häntä ollenkaan vaansanoi, että hänen teki mieli nipistää Annabelia nähdäkseen osasikotuo vahanukke edes huutaa. Niin sai mallikappale Annabel palatakotiin